Täti-ilmiö

Minä, joka en koskaan olisi voinut kuvitella että on ihan ok tätitellä itseään ja naureskella sille, käytän tuota termiä tyytyväisenä pilke silmäkulmassa nykyään. Täti-ilmiö = sopivan iän saavuttaneet naishenkilöt, jotka työ- ja perhe-elämän myllerrysten keskellä löytävät tiensä takaisin nuoruuden harrastuksen, ratsastuksen pariin ja hurahtavat tähän elämäntapaan uudestaan niin vahvasti, että seurauksena on se ikioma, viiden tähden hotellipalveluita nauttivat kavioeläin, jonka jälkeen täti muistaa, miksi onkin niin kivaa käydä töissä. Halpaa? Ei. Kaiken sen arvoista? Kyllä!

Monta vuotta haikailin hevosharrastuksen perään, mutta en saanut sitä kuitenkaan syystä tai toisesta aloitettua uudelleen. Ehkä alitajuisesti tiesin, minne allikkoon sitä joutuu, kun antaa pikkusormen tälle harrastukselle uudestaan.  Tammikuun pakkasilla 2010 sitten kipusin 15v tauon jälkeen takaisin ratsaille (maastoilukeikkoja yms hevosen selässä pikaisesti käymisiä ei lasketa mukaan tuolta väliltä). Ja laji vei mennessään. Parin kuukauden päästä huomasin katsovani hevosten myynti-ilmoituksia ja huhtikuussa 2010 kiersin autolla täyttä häkää ympäri Suomea etsimässä sitä täti-polleksi sopivaa kaveria, jossa kuitenkin olisi riittävästi potkua sittenkin, kun täti oppii vähän enemmän. Ei mikään helppo tehtävä ja monenlaisia kokeiluja tuli kyllä vastaan. Herra numero 11 kokeilujärjestyksessä oli sitten hurmaava, kiiltävä, kaunis ruunapoika nimeltään Hektor, ja vei tädin sydämen samantien. Jos ei muuta, niin ainakin se olisi pirun kaunis katsella :)) Päätöksentekoa helpotti hyvän ystäväni Hannen mukanaolo, jonka kokemus ja viisaus hevosasioissa vakuutti minut siitä, että tämä kuparinhohtoinen poika olisi tähän astisista varmasti paras vaihtoehto. Niinpä illan pohdittuani ja kokeiltuani vielä numeroa 12, päädyin soittamaan Hektorin myyjälle ja kaupat oli ostotarkistusta vailla valmiit. Sen jälkeen taisin tarvita viinilasillisen, kun aloin miettimään, että mitä sitä tulikaan tehtyä ihan oikeasti!

Parin viikon odottelun jälkeen pääsimme vihdoin ostotarkastukseen, joka tehtiin Vermossa. Kaverini oli taas apuna ja henkisenä tukena, sekä autokuskina trailerinsa kera. Hektor taivutettiin (ei reagointia) ja kuvattiin vielä jalat sekä selkä, ja löydökset oli sen verran mitättömiä (olin jo oppinut, että kaikilla jotain kuitenkin on), että kauppoihin päästiin. Luonnettansa Hektor esitteli jo lastaustilanteissa, jolloin viimeistään tädin silmät levisi lautasen kokoisiksi; tuonko kiltin hevosen minä ostin. Sen verran kevyesti poika käväisi takajalkojensa varassa, kun ei koppiin houkuttanut mennä.

Nyt tuosta kesäkuun alun hetkestä on kulunut jo 1,5 vuotta, ja monta asiaa on matkan varrella tapahtunut ja opittu. Kivuttomasti ei hevosenomistajuus itselläni lähtenyt tosiaankaan käyntiin, vaan eläinlääkäri reissut tuli liiankin tutuksi jo ensimmäisenä kesänä mystisten iho-ongelmien kanssa painittaessa, joiden seurauksesta Hektor oli 1,5 kk pelkän juoksutuksen varassa, kun ei selkään pystynyt laittamaan satulaa. Myöhemmin talvella ajettiin sitten allergia-kokeet lopulta, kun hevonen yhdessä päivässä oli taas muuttunut kauniista pojasta Loch nessin hirviötä muistuttavaksi pattiotukseksi. Ja herkkähipiäinen Liettuan hurmurinihan oli sitten allerginen vaikka mille. Tämä kesä on onneksi selvitty allergialoimen kanssa, koska eri hyönteisten pistot aiheuttavat pahoja allergisia reaktioita.

Kuva Maria Alkila

No kun taas pattidraamasta oli talvella selvitty kortisoni-kuurilla, tuli seuraavaksi epäpuhtaus ja ajoittainen ontuminen vasemmalla takasella. Ja eikun klinikalle taas. Löydökset oli molemmissa kintereissä, mutta oikea oli jo luutunut ja vasen se, mikä oireili. Pistää miettimään ostotarkastuksen tarkkuutta, koska hevonen oli 10kk aikaisemmin kuvattu päästä varpaisiin, ja kommentti silloin oikean kintereen osalta oli: lievää kalvomuodostumaa, ei mitään vakavempaa. Ja nyt Laukaassa kommenttina oli, että ei ole nättiä katsottavaa sekään voinut olla. No taas parin viikon kävelylepo ja siitä pikku hiljaa kuntoa taas takaisin nostamaan.

Nyt on sitten useampi kuukausi saatu nauttia täydestä kunnosta ja töitä paiskittu olan takaa lajin parissa, ja nyt näyttäisi hyvältä sen suhteen, että kintereet alkaa toimia normaalisti. Kouluvalmennukset maailman parhaimman supervalmentaja Helkky Pakarisen silmien alla ovat joka viikon kohokohta, joista aina poistutaan uusien ahaa-elämysten kanssa. Ja niin hevonen kuin tätikin kehittyy joka kerta, täti ehkä hieman hitaammin, mutta varmasti :)) 

Kuva Maria Alkila

Moni varmasti miettii, miten kahden koiran omistaja, tällaisessa työssä, jossa on kaiken kiireen lisäksi matkustuspäiviä paljon, pystyy tällaista eläinlaumaa huoltamaan. Ilman loistavia taustajoukkoja tämä ei olisikaan mahdollista. Hektorin osalta taustalta löytyy loistava talli loistavine talliporukoineen, sekä erityisesti Henna, jonka kanssa Hektor pääsee toteuttamaan salaista unelmaansa estehevosen urasta, tädin vielä opetellessa ko lajin saloja maahan kaivettujen puomien kanssa. Mutta maasta ne täditkin ponnistaa ;)

http://www.sukuposti.net/hevoset/1119505

Hektor ja Henna pompputreeneissä, kuva Elina Laitinen

 

Jotain uutta ja jotain vanhaa

Blogini on elänyt viimeisen vuoden hiljaiseloa, mutta pyrin nyt taas päivittämään tänne meidän lauman kuulumisia. Tarkkasilmäisimmät huomasivat jo, että tänne on tarkoitus jatkossa kirjoittaa myös laumaan vuosi sitten liittyneen uuden nelijalkaisen kavioeläimen kuulumisia. Vuoteen on mahtunut paljon tapahtumia, ja Hektorin tarinaa kerron erillisessä kirjoituksessa.

 










Tämän kirjoituksen haluan omistaa enkelilleni, auringonpaisteelleni Adalleni. Kaunein ja viisain prinsessani siirtyi enkeliksi taivaalle 10.6.2011. Päätös oli erittäin raskas, mutta viimeiset viikot jouduin tätä pohtimaan ja puntaroimaan, kun huomasin että Adan silmistä alkoi sammua se tuttu, ihana pilke, joka kaikki nämä vuodet kuvasti Adan valloittavaa luonnetta niin hyvin. Leikkisä, huumorintajuinen, omalaatuinen, itsepäinen ja itsenäinen prinsessa, joka ei kumartanut ketään eikä mitään ja jonka voima ja tyyni itsevarmuus huokui joka askeleesta ja jokaisesta eleestä. Once in a lifetime koira minulle, jonka kauniit muistot lohduttavat suuressa ikävässäni.

Ada eli pitkän ja hyvän elämän, 13,5 vuotiaaksi asti. Viimeisen viikonlopun Ada sai viettää mökillä, jossa se selvästi piristyi ja nautti joka hetkestä, nuortuen hetkeksi takaisin omaksi itseksensä, unohtaen kivut ja säryt.

Ada oli voimakas ja omalaatuinen persoona, jonka kaltaisen ottaisin heti itselleni (jos tällaista koiraa voi edes sanoa omistavansa, pikemminkin suuressa armossansa koira on valinnut sinut huolehtijaksensa :) ). Miellyttämisenhalu ei kuulunut Adan sanavarastoihin, ja sen takia en osannut aikoinaan kouluttaa häntä yhtä tavoitteellisesti kuin Muskaa ja Siiriä. Vasta myöhemmin hakutreeneissä tajusin Adan suuren taistelutahdon, jota hyödyntämällä olisi tämäkin prinsessa voinut kilpakenttiä kolkutella, mutta neiti oli varmasti tyytyväinen seuraneidin virkaansa, joka kuitenkin joka treeneissä sai myös oman osuutensa tehdä, oli kyse sitten prinsessatokosta tai hakumetsästä. Esineruutu oli suosikkeja, koska Ada rakasti noutamista. Ada toi myös kaikki noutokapulat, kiloista viis, vanhan rouvan legot piteli sitkeästi kiinni painavintakin pk-kapulaa ja iloisena kantoi sen minulle.

Ikävä on edelleen suuri ja tuska Adan poislähdöstä ei ole vieläkään helpottanut. Muska ja Siiri ovat olleet hämillään muutoksesta, ja varsinkin Muska selvästi kaipaa parasta ystäväänsä. Lepää rauhassa enkelini.

Viimeinen yhteiskuva tytöistä

Kaunein ja viisain

Kuvia viime viikonlopulta

Siiristä oli muutama mukava kuva kisoista tallentunut 'Nessin-tädin' kameraan, laitanpa niitä tännekin. Kaikki kuvat siis Katja Patrikaisen käsialaa, kiitos taas kerran! Näiden merkeissä voikin virittäytyä ensi sunnuntain kisatunnelmaan :)

Kevään kuulumisia

Vaikka blogi onkin hiljennyt alkuvuoden ajan, emme ole olleet toimettomina. Kirjoitusinto on vaan ollut kateissa, mutta katsotaan, joska taas kevään ja kisa- sekä harrastusrintaman aktivoitumisen myötä alkaisi taas useammin rustaamaan tännekin päivityksiä.

Alkuvuosi meni lähinnä Siirin kanssa agiliidellessä ja muuten treenaamisesta lomaillessa, kisataukoa pidettiin huhtikuun puoleenväliin asti. Pariin kisaan ehdin helmi-maaliskuussa Siirin ilmoittaa, mutta toisen kohdalle tuli sukulaiseste, ja toisen aikaan maaliskuussa Siiri päätti tehdä juoksunsa. Juoksuväliksi tuli nyt n 15kk, edellinen väli oli 18kk. Juoksujen tultua odotettua aikaisemmin, ja kevään työmatkat sekä oma elämäntilanne muutenkin huomioiden, päätin lykätä Siirin pennutusta vuodella. Sydäntä raastoi tämä päätös, koska olin kovasti odottanut tätä pentuetta, mutta onneksi Ykä on edelleen käytettävissä Siirille sulhaseksi ensi vuonnakin, joten katsotaan silloin paremmalla ajoituksella tätä pentuetta uudestaan! Eli vuodelle 2011 olisi nyt suunnitelmat Siirin ja Ykän pentueelle <3

Adan terveys oli myös yksi voimakas osatekijä muiden mukana tämän päätöksen kohdalla. Elämä vanhuksen ja nuoren pennun kanssa olisi ollut muiden kiireiden keskellä liian haastavaa, ja haluan Adalle antaa arvoisensa kesän ja sen ajan, mitä vanha rouva nyt tarvitsee. Tassut eivät jaksa enää kantaa lenkeille, niin kuin ennen. Lenkit ovat typistyneet todella lyhyiksi, Siirin ja Muskan juostessa sitten pidemmät lenkit erikseen. Mieli Adalla on edelleen virkeä ja iloinen, siksi sydäntä riipii vielä enemmän nähdä, miten fysiikka ei valitettavasti jaksa enää pysyä samalla tasolla. Lääkkeet ovat onneksi vielä auttaneet Adaa, virtsatulehdukset uusiutui taas, ja niinpä syö nyt ihmisille tarkoitettua estolääkitystä kipulääkkeiden rinnalla. Toivon Adalle ihanaa kesää, että karvatassut jaksaisivat vielä nauttia kesästä, uimisesta ja pihan vahtimisesta. Ainakin ensimmäiset kevätauringon säteet vanha rouva on jo nautiskellut tyytyväisenä pihamaalla loikoillen :) Osittain myös valmistelen jo itseäni siihen tosiasiaan, että rakkaimpani aika alkaa olla todella jo siellä loppusuoralla, jonka pituutta en tiedä. Mutta nautitaan täysin siemauksin siitä ajasta, mitä elämä meille suo, murehtimatta tulevaa liikaa!

Muska on voinut hyvin, alkuvuodesta testasin sen kanssa hieman rankempaa liikuntaa frisbeen kera, ja ontuminen oli valitettava lopputulos. Eli se sinetöi sen, ettei Muska enää tule tekemään mitään sellaista, missä tulisi äkkinäisiä sivuttaisliikkeitä, sitä sen olkapää ei enää kestä. Ontuminen meni onneksi ohi parin päivän kipulääkityksellä, ja Muska viettää siis eläkepäiviä. Agilitykisoissa on neiti ollut cheerleaderina Adan kanssa 'kannustamassa' Siiriä, ja Muskasta näkee kaipuun esteille. Mutta keksitään tytölle sellaisia aktiviteetteja, mitä sen fysiikka kestää!

Siiri-viiri sai kylmästä, pitkästä talvesta tarpeekseen, kun vielä omistajankin tyhmät työreissut karsivat agitreenejä julmasti! Nyt on päästy taas aktiivisemmin treenaamaan, ja neidille kyllä teki kunnon tauko terää. Vauhtia on tullut huimasti lisää, samoin itseluottamusta irrota vauhdikkaammin esteille! Talven kouluttajaltamme sain hyviä neuvoja Siirin ohjaukseen, miten saada rataamme sujuvammaksi.

Kahdet agilitykisat on nyt takana, Pieksämäellä 10.4 kaksi starttia, ja tänään kotikisat kahden startin kera. Kisatauko näkyi minussa lisääntyneenä jännityksenä. Pieksämäellä Siiri toimi varsin mukavasti, mutta yksi vitonen tuli kieltona, kun otin liian voimakkaasti taas kerran vastaisella kädellä haltuun, ja koira ei hypännytkään estettä, vaan tuli kiltisi käteen. No siinä tuhraantui aikaakin sitten, loppu meni taas kivasti, ja olimme 5., tuloksella 5,06. Toka rata oli hyl, ja kun on ollut laiska blogin päivittäjä, en enää edes muista koko rataamme, miten meni! No tänään oli todella mukavat, vauhdikkaat radat ja ne nollat taas tarjolla. Ekalla radalla jouduin korjaamaan kepit pariin otteeseen, kun Siiri olisi halunnut rynnätä jo putkelle. Lisäksi sähläsin tiukemman käännön toiseen putkeen liian loivaksi, josta toinen vitonen, ja lopputulos oli 10, sijoitus jotain, reilu sekuntti alle ihanneajan, vaikka keppeihin tuhrattiin aikaa. Toka rata oli aivan mahtava yli puolenvälin, Siiri irtosi ja meni todella upeasti, ja kaikki ne ansaputkensuut meni hienosti juoksulinjani mukaisesti oikein. Onnen ja vauhdin huumassa tössin sitten keinun jälkeen. Seuraavaksi olisi ollut putki, jonka suu oli suoralla linjalla keinulta. En ottanut Siiriä riittävästi haltuun, ja fiksu tyttö kun oli radan aiemmatkin putket mennyt sinne toiseen päähän aivan oikein, ryntäsi se nytkin sinne kauimmaiseen päähän, joka oli tällä kertaa se väärä putken pää. No en voinut tästä masentua, vaan jatkoimme vauhdilla maaliin asti (paitsi kepit otimme taas uusiksi, kun toisti karkaamisen pujottelun lopusta). Ihana fiilis jäi kuitenkin tältä radalta, tunne mikä tulee, kun kaikki menee nappiin ja yhteistyö radalla sujuu hienosti ja vauhdikkaasti, Siiri irtosi niin hyvin! Ihana taitsu tyttöni juhli äitienpäivää lempilajinsa parissa, ja kotona sai grillimakkaraa päivän kunniaksi <3

Maastotreenitkin on korkattu tälle kaudelle. Esineruutua on otettu kahdesti ja hakumetsässä olemme olleet kerran. Esineruuduista ensimmäinen oli liian vaikea aloitus talvitauon jäljiltä, ja ensimmäisen esineen jälkeen tahkottiin jonkun aikaa, kunnes saatiin toinen nostettua. Toinen esineruutu sujui jo huomattavasti paremmin, ainoastaan kolmatta esinettä Siiri joutui hieman kauemmin etsimään.

Hakumetsässä oli kauden alkajaisiksi oikein kunnon rata, olikohan 200 metriä pituutta. Otin Siirille neljä ukkoa. Ensimmäinen suorapalkka kiven takaa motivoimaan ja muistuttamaan hommista, tämä sujui hyvin ja Siiri oli intoa täynnä. Toinen oli irtorullalla ilmaisu, piilo yhtäkkiä tippuvan rinteen alla, etenin keskilinjalla, ja Siiri teki aikasta täydellisen piston, olisin voinut edetä vieläkin reilummin keskilinjalla. Kolmas oli ylämäessä laatikkopiilo, irtorullalla ja tämä sujui hyvin. Tosin lähetyksiä tuli kaksi, kun ensimmäisellä ei noussut rinnettä tarpeeksi. Neljäs oli suora palkka taas tippuvan rinteen alla, joka meni hyvin ja Siiri sai leikkiä kunnolla hyvin tehdyn työn päätteeksi. Todella mukava aloitus hakukaudelle, jäätävästä sateesta huolimatta. Totesin kyllä, että jos taas sataa joka kerta, kun treenataan, niin lopetan kohta lajin :) pari viime kesää on nimittäin valehtelematta satanut melkein joka kerta, kun on maastoon menty (tai ainakin 70% kerroista).

Tottista olemme ottaneet muutaman kerran kentällä. Paikkamakuu on hieman rauhoittunut, mutta hiipimisyrityksiä on edelleen. Seuraaminen samalla tasolla, kuin syksylläkin. Nouto on parantunut, sitä peräti treenasimme talven pimeinä iltoina kotona. Harjoittelimme kapulan pitämistä minun lähellä, ja merkkasin hyviä, väliin aina pidempiä kapulan pitoaikoja naksulla, ja tästä on ollut selvästi hyötyä noutoon. Luovutus on selvästi rauhallisempi ja varmempi. Muistuttelimme myös esteitä tällä viikolla mieliin. Otimme pk-A:ta ensin edestakaisin juosten, ja sitten pallon kanssa noutaen, tämä sujui hyvin pienen muistuttelun jälkeen. Hyppyä otimme ensin niin, että Imppa oli toisella puolella palkkaamassa Siiriä ja minä toisella. Tämähän oli Siiristä superhauskaa, ja muutaman kerran jälkeen heitin pallon ja menin vastaanottamaan Siirin hypylle. Tämä sujui hyvin, ja siihen päätimme tuolla kertaa treenin.

Muskan kanssa on myös tottisteltu ja hakuakin otettu kevyesti. Ada on lähinnä kanniskellut kapuloita tai leluja lyhyeltä matkalta, ja nauttinut ulkoaterioinnista. Näin koko porukka on hommassa mukana, ja vanhempienkin koirien mieli pysyy virkeänä :)

Koirien kanssa touhuamisen vastapainoksi palasin vanhan rakkaan harrastukseni pariin, nimittäin ratsastamisen kiehtovaan maailmaan. Useamman vuoden on polte ollut sisällä lajin pariin, mutta nyt tuli aloitettua ihan tunneilla käyminen, ensin kävin muutaman kuukauden yksityistunneilla hakemassa kadonnutta tuntumaa, ja nykyään menen ryhmätunneilla. Ryhmät ovat onneksi pieniä, muutaman ratsukon kokoisia, ja oppia tulee koko ajan lisää. Hevosten kanssa touhuaminen on tuonut mukavaa lisää elämään, ja ihmettelen miten pystyin pysymään poissa näin kauan (15 vuotta, jos ei satunnaisia maastoilukertoja lasketa mukaan). Helppoa lajin aloitus uudelleen ei ole ollut, haasteita riittää, varsinkin kun tasapaino ja kehon hallinta ei ole samaa tasoa tällaisella tätiratsastajalla kuin teini-ikäisenä oli...Mutta yrittänyttä ei laiteta ja onpa tästä ollut hyötyä agilityynkin, selkä pysyy nyt suorempana juostessa, kun keskivartalon lihaksisto saa kyytiä :)

Hauskaa Joulua!

Blogi on ollut hiljakseen viimeisen kuukauden, mutta jotain on puuhailtu, treenailtu se, mitä työreissuiltani ja pakkasilta pystytty. Enimmäkseen kuitenkin pidetty pientä hengähdystaukoa ja ladattu akkuja ensi vuoden koitoksia varten!

Kävimme kana-areenalla Impan ja Aunen kanssa treenailemassa agilitya ja tottista. Hauskaa oli, ja treenit sujui oikein hienosti! Muskakin pääsi hieman kevyeen hauskanpitoon medi-esteillä, kun lääkekuurit on nyt takana ja ontuminen historiaa, toivottavasti pysyvästi. Nyt kuntoutetaan lihaskuntoa takaisin!

Vuoden summauksena voisi todeta, että ihan ei tavoitteisiin päästy, mutta hyvällä tiellä ollaan, ja ei ne tavoitteet kaukana ole! Yksi nousunolla Siirillä kakkosista, ja monta läheltä piti, hyvää kisaa takana sijoituksineen. PK-puoli edistynyt mukavasti, BH-koe jäi vielä ensi vuodelle, mutta tottiksen suhteen on nyt oikeasti treenattu, ja motiivi itsellä säilynyt sen treenaamiseen, joten olemme jo loppusuoralla kohti tavoitettamme kisata pk-puolella. Muskalle nousunolla kakkosista kolmen vuoden tahkoamisen jälkeen, joka lämmittää vieläkin sydäntä. Ada vietti 12-vuotissynttäreitä pirteissä merkeissä, vanhuuden vaivoja on jo, mutta päivä kerrallaan teräsmummo tassuttelee mukana ja osallistuu kaikkiin aktiviteetteihin. Ja omistaja/ohjaajakin on taas vuoden verran viisaampi koulutusrintamalla, uusiinvanhoihin kujeisiin ensi vuonna!

Katsotaan, jos vaikka joulun aikaan olisi aikaa niin, että päivittelisin videoita yms blogiin ennen vuoden vaihdetta :) Mutta nyt kaikille jo alla olevan kortin myötä oikein ihanaa, iloista, rentouttavaa joulua ja innolla ensi vuotta ja sen vaiheita odotellen!

Paljon onnea rakas aurinkoiseni!

Ada, kaunotar, elämäni aurinko, 12-vuotta
























Kyynel tuli silmään tätä kuvakavalkadia tehdessä...mihin ne vuodet katosivat? *ole ikuisesti luonani, aurinkoni, olethan?*

Siirille luva-nolla Pieksämäeltä!

Paljon on taas tapahtunut viime viikkoina asioita, mutta aloitetaan iloisimmasta uutisesta. Siirin kanssa kävimme Pieksämäellä kisoissa la 7.11.09, ja kotiintuomisina oli hieno nolla, muutama sekunti alle ihanneajan (vaikka itse olin ihan unissakulkijana radalla sementtijalkojen kera), ja sijoitus 2! Näin saatiin ensimmäinen luva-nolla kisakirjaan! Toiselta radalta vitonen kepeiltä, kun Siiri meinasi karata jo seuraavalle esteelle ennen vikaa väliä, korjasin, ja sijoitus oli 5. Nyt on ollut niin hyvä fiilis radoilla, että uskoa viimeisten kahden luva-nollan saantiin löytyy! Ei muuta kuin seuraaviin kisoihin hyvällä fiiliksellä, jotka onkin Jyväskylän kotikisat 28.11.09. Silloin paikalle tulee myös Siirin sulhanen Ykä kisailemaan kolmosluokkaan!

Muskan kanssa kävimme uudelleen eläinlääkärissä, tällä kertaa vakioeläinlääkärillämme näyttämässä kuvat ja juttelemassa jatkohoidosta. Muska ontui edelleen ja halusin kuulla hänen mielipiteensä. Sieltä tulikin kommenttina kahden ell silmin tarkastettuna, että nivelrikko on niin pieni, ettei voi noin pahaa ontumista aiheuttaa. Tai jos aiheuttaisi, olisi lääkkeiden pitänyt jo tepsiä paremmin. Toisaalta taas näkivät kuvissakin viitteitä tulehduksesta, ja kun tunnusteli lihasta, Muska merkkasi taas kipeän paikan. Eläinlääkäri olisi halunnut punkteerata olkapään, tehokkaimpana hoitona tähän, mutta kun juttelimme kuvauksen yhteydessä ilmenneistä ongelmista rauhoitteen suhteen, päätimme ensin yrittää suun kautta syötävällä kortisonikuurilla. Jos se ei tepsi, sitten pitää punkteerata varovaisella rauhoituksella.

Nyt on pari viikkoa kortisonikuuria takana, ja Muska ei onnu enää! Muutenhan kortisonilla on todella inhottavat sivuvaikutukset, mm. pissahätä ja nälkä, sekä lihaksista lähtenyt kaikki voimat. Mutta jos tämä nyt oikeasti tepsisi, niin sitten vaan kuurin jälkeen aloitetaan lihaskuntoutus taas, niin ehkä Muska pääsee vielä vapaammin harrastamaan, tosin kevyesti kuitenkin, kun se rikko siellä on pienenä jo olemassa. Mutta ei välttämättä ole vielä kaikki kisat historiaa, ja agilitya voi harkita matalilla korkeuksilla. Lisäksi Muskalle pitäisi nyt varata aika hierontaa/fysioterapiaan, joka tukisi hoitoa. Jatkan kuitenkin öljyjen ja kondroiitti-bioglukosamiinin syöttämistä tässä rinnalla.

Hakutreenejä oli parit ennen lumentuloa, viimeisimmästä treenistä minulla on videomateriaalia ja pitäisi yrittää ehtiä purkamaan ne koneelle jossain välissä. Harjoittelimme umpipiiloja, ja oli oikein hyvä treeni Siirille. Agilityssa emme ole päässeet viime viikkoina paljoa treenaamaan, kun työreissut haitanneet harrastuksia. Tällä viikolla kuitenkin ehdin työreissulta treeneihinkin, kiitos Finncomin ajoissa olleen lennon :). Siirillä oli intoa todella paljon ja rata sujuikin mukavasti. Alkuun oli pussilta hypyille menossa ongelma, että Siiri ryntäsi minua kohti, kun piti kääntää tiukasti seuraavalle hypylle, mutta sitten saimme ajoituksen kuntoon, ja homma toimi. Eli yhtä lailla opetettava Siiri irtoamaan 'kiinni'-käskystä, kuin on aikoinaan harjoiteltu käteentulemista. Ajoitus on kaiken avain tässä, homma toimi todella hienosti, kun osasin oikea ajoitteisesti Siirille kertoa, että saa irrottaa minusta irti, ja hakea seuraavan esteen.

Tänään lähdenkin kuuntelemaan viettiteorioiden hyödyntämisestä agilityssa, odotan mielenkiinnolla tätä luentoa harjoituksineen. Itse menen kuunteluoppilaaksi paikalle, vaikka hieman kiinnosti Siirinkin kanssa mennä harjoituskoirakoksi. Paikat oli kuitenkin jo täyttyneet niiltä osin, ja ehkä näin saan mukaani vielä enemmän ajatuksen siemeniä. Maalimiesoppilas tulee tätä luentoa ja harjoitusta vetämään, joten siksikin todella paljon on odotuksia illan suhteen!