keskiviikko 12. elokuuta 2009

Hakuilua ja agilitya

Eilen olimme hakuilemassa normaalia isommalla porukalla, mikä oli todella hyvä juttu. Sai vieraampia maalimiehiä ja keskilinjan hälinää harjoitukseen mukaan.

Siirillä otin kokeenomaisesta hallintaa keskilinjalla, ilmoittautumisesta lähtien. Rata oli n 200m pitkä, toisella puolella kangasmaastoa ylämäkeen, toisella puolella koivikkoa, jossa tuli pieni pudotus alkumatkan jälkeen, kynnäs, joka koiran ylitettävä.

Ilmoittautuminen sujui vihdoinkin hyvin, malttoi istua paikallaan hyppimisen sijaan :). Etukulmissa oli umpipiilot. Otin ykkösen irtorullalla, piilo sai nyt olla ihan vähän raollaan. Se toimi hienosti. Kakkosen otin sitten kiintorullalla pitkästä aikaa. Matka oli hieman lyhyempi normaalista. Piilo sai sielläkin olla hieman raollaan, ja Impan oli tarkoitus tarvittaessa auttaa Siiriä, mutta neitipäs ottikin itse hienosti kiintorullan ja toi sen todella hyvin käteen asti! Todella hyvä! Kolmonen oli taas irtorullalla, kiven ja kaatuneiden puiden luona rinteessä. Tämäkin sujui mukavasti, vaikka jouduin matkalla sinne ärähtämään Siirille, kun ei malttanut pysyä rinnalla käskyn alla, vaan oli huitelemassa jo omia matkojansa menemään. Ei tuo näköjään pienestä ärähdyksestä ole moksiskaan, terävöityi vain sen jälkeen seuraamaan hienosti, vaikka itse en pidä siitä, että sanon pahemmin sille asioista treeneissä.

Nelonen oli suorapalkka koivikkoon, kynnään alapuolelle. Se löytyi hyvin ja sieltä sitten vitoselle peräänjuoksu ylämäkeen (sori Anne, heti kun pääset treeneihin joudut juoksemaan rinteeseen :) ) Siiri oli ihan intopinkeänä tästä, ja vaikka rata oli fyysisesti vaativa ( itsellä reidet paukkui illan aikana oikein kunnolla ), jaksoi Siiri leikkiä vielä wubba-lelullansa ihan kivasti. Hyvä treeni, vielä jouhevammat lähetykset saisin tehdä, ja unohtaa turhat asiat keskilinjalla. Kiintorullan asetuksia tarkistin nyt varmaan miljoona kertaa, tuo tuntuu vaan siltä, että siinä ei ne klipsut pidä sitä rullaa kohdallaan, vaan lähtee luisumaan pitkin liukasta nailonpantaa tai aukeavat ihan täysin. Hennoiskohan sitä sijoittaa uuteen norskirullaan, joka toivottavasti olisi toimivampi versio...

Muskalla otin pelkät etukulmat, eka vasemmalla alamäkeen, sieltä suorapalkka ja piilo hieman auki. Muska ei ensin meinannut löytää tätä, kun sinkosi niin vauhdilla syvälle pistolle. Kutsuin Muskan sitten piilolta, ja lähetin keskilinjan ylitse toiselle umpipiilolle, joka oli ihan kokonaan kiinni, irtorulla ulkopuolella. Tämä meni nappisuorituksena, ja Muska sai ison palkan hienosta työstä.

Tänään kävimme aamusta treenaamassa taas agia, samaa hyppyrataa mitä viime perjantainakin. Nyt pääsimme jo askeleen eteenpäin, aiemmin vaikeuksia tuottanut hyppy ei ollut enää lainkaan ongelma! Vaan seuraava vaikea kulma, jossa liikkeeni on todella vähäinen, alkoi tökkiä. Helpotin tätä aavistuksen lopulta hakemalla sitä putkelta hyppykuviolle, ja siltikään ei meinannut ensin sujua. Vasta todella paljon tiukemmilla käsiohjauksilla Siiri hyppäsi ko. hypyn ja sen jälkeen sain sujumaan seuraavan hyppykuvionkin. Tähän oli hyvä lopettaa! Haluan tosin ko.kohdan onnistuvan vaikeammallakin ohjauksella = mun vähemmällä liikkumisella, mutta tästä on hyvä jatkaa sitä kohti. Ehkä se taas tästä alkaa sujua :)

Muskakin pääsi hömpöttelemään agia väliin, se kyllä muistutti mua taas tosiaan ohjauksellisesti, miten paljon vaatikaan, että saan sen kääntymään tiukemmin jollekin esteelle, kun se lukee esteitä (ja niitä houkutusesteitä) niin paljon eteenpäin. Mutta Muskalla oli hauskaa, kun sai rallatella esteitä :)

Tottista otin eilen pikasessiot takapihalla. Muskalle liikkeestä istumisia muutaman ja liikkeestä maahanmenon. Sain selville sen, että istumaliikkeessä myös kasvojeni on oltava suoraan eteen tai vähän ylöspäin, en saa katsoa sitä kohti, koska ottaa alassuuntautuvasta leuan liikkeestäkin maahanmeno-käskyn. Vielä kun muistaisi kaikki nämä hienosäädöt perjantaina! Siirillä otin myös istumaanmenon ja maahanmenon, ne sujui todella näpsäkästi, ja se ei onneksi tarvitse ainakaan vielä mitään vartalovirittelyjä lisäksi. Loppuun vielä molemmille luoksetulot. Adakin pääsi ottamaan istumisen ja luoksetulon, eihän toista sovi unohtaa nuorempien jalkoihin.

Tänäänkin oli tarkoitus mennä tottistelemaan, mutta alkoi satamaan niin paljon, että saa jäädä nyt tällä erää. Toisaalta olisi parempi antaa Muskan nyt olla ennen BH-koetta, voin saada enää vain vahinkoa aikaan paniikkitreeneilläni, kyllä se osaa sen nyt, minkä osaa. Ja jos ei perjantaina jotain osaa, niin sitten ei voi mitään, sellaista sattuu, varsinkin mun hermoiluillani :)

Ei kommentteja: