Treeniä treenin perään

Maanantai-iltana lähdimme tekemään esineruudun. Aika vähän on tullut tänä kesänä otettua esineitä, mutta kohtuu hyvin on kuitenkin pelittänyt homma siinä, joten mitäs sitä turhia sitten liikoja treenaamaan :))

Imppa ja Arto olivat jo ehtineet tehdä ruudun ja viedä kolme Arton esinettä sinne, joten aloitimme Siirin kanssa. Siiri irtosi heti työskentelemään todella hyvin ja vauhdilla, kaksi ensimmäistä esinettä tulivatkin vauhdilla. Samoin kolmas löytyi nopeasti, mutta paluumatkalla joku haju (tai mustikkamätäs...) sai Siirin pysähtymään ja hieromaan maata kuonollaan, erikoista. Annoin uudestaan käskyn, ja neiti muisti, että hommathan oli kesken vielä, nappasi esineen ja tuli vauhdilla mun luo kuin ei mitään. Iso palkka hyvin tehdystä työstä, ruutu oli kuitenkin lähellä kisakokoa ja esineet takarajalla. Tuo nenän pyörittely ihmetytti meitä, kun emme nähneet ko. kohdassa mitään, joku haju siis tai sitten neiti on keksinyt mustikassa olon ilon myös kesken treenien...

Muskalla testasin, joko se alkaisi muistaa taas tämänkin jutun, esineet kun ovat olleet sille nyt vaikeita, johtuen vähäisestä treenistä luulee lähtevänsä etsimään ukkoja. No samat vieraat esineet takarajalla Muskalle, ja virittelin sitä Siirin tirpillä ennen ruutuun menoa. Muska on päättänyt pyyhkäistä omistajaltaan näköjään jalat alta synttäreiden kunniaksi, nimittäin ensimmäinen esine nousi alta aika yksikön! Muska tiesi nyt heti, mitä oltiin tekemässä. Tokaa esinettä etsi hieman kauemmin, kävi pariin otteeseen ekan esineen löytäpaikalla, mutta sekin löytyi hienosti, eikä aikaa loppujen lopuksi kauaa mennyt kahteen esineeseen. Hieno tyttö!

Adalle tehtiin yli puolet lähemmäs kolme esinettä, ja vanha rouva toi hienosti kaikki!

Tiistaina aamupäivästä menimme Annan ja Niinan kanssa ottamaan agia. Niinalla oli kiva ykkösluokan radanpätkä, josta otimme osion treeniimme. Aloitus oli hyvä, kolme hyppyä kaarella, josta suljetusta kulmasta kepeille, ja sitten veto putkeen, takaakierrätystä, irtoamissuoraa, pituus, putkelle, josta taas kiire ehtiä kääntämään hypyille oikein. Otin ensin Muskalla, jonka kanssa kepit ensin takkusi, jostain syystä oli hieman höntsällä tuulella, ja katseli putkea sillä silmällä, ettei meinannut keskittyä pujotteluun, vaan tuli kesken pois yms. Sitten ohjaaja hieman sääti itsellensä asennetta vientiin ja homma alkoi toimia.

Muska irtosi todella kivasti radalla, takaaleikkauksissa huomasin, etten voi lähteä menemään seuraavalle esteelle (u-kulma kyseessä) paljoa, vaan otettava syvemmältä Muska mukaan, muuten ei lue takaaleikkauksia. Kiva oli hömpötellä Muskan kanssa, hieman takeltelu kepeillä kaihertaa mieltä viikonlopun kisoja ajatellen, mutta pitää vaan keskittyä täysillä sen kanssa ja vaatia tehtäviä siltä kunnolla eikä puoliksi.

Siirin kanssa myöskin ensin takelteli pujottelun sisäänmeno, nämä haastavammat kulmat ovat vauhdissa tosiaan treenamisen paikkoja, meni helposti toiseen väliin. En itse osaa sanoa kaikissa tilanteissa, miten paljon vedettävä sitä tai painettava mm. olkapäällä niin, että hakisi oikean keppivälin. Treeniä treeniä lisää siis.

Putken jälkeen itse ryntäsin taas kerran niin vauhdilla hypylle, että Siiri kielsi, koska tuli mua kohti ja 'käteen kiinni'. Nyt taas mulle muistettavaa, että haen sen putkelta, kerron minne mennään, enkä itse juokse hulluna vaan eteenpäin. Kielto sai sen heti epävarmemmaksi jatkosta, mutta kehuin hirveästi ja kannustin, kun hyppäsi hypyt ja siitä se sai taas kierrokset kohdalleen. Eli mun oma kannustus tärkeätä nyt, että saan taas Siirin luottamaan omiin suorituksiinsa, itsehän sen olen siltä töppäillyt. Tässä mielessä hyvin erilainen vietävä Muskaan verrattuna, joka taas tietää omasta mielestänsä paremmin kuin minä, minne mennään ;) Mutta varmaan tämäkin kasvaa Siirillä ajan myötä, kun varmuutta ja kokemusta tulee lisää.

Loppurata menikin sitten hyvin, minun vaan pitää muistaa ohjauksessa sellainen tekemisen meininki, eikä mitään varomisia / varmisteluja, vaan ennemmin mentävä kaikki tai ei mitään otteilla. Nyt sitten pidettävä yllä hyvä fiilis kisoihinkin, ja unohdettava ongelmat, keskityttävä onnistumisiin.

Tiistai-iltana menimme sitten hakuilemaan. Tarkoituksena oli tehdä pieni, motivoiva treeni. Tallasimme poikkeuksellisesti kaistaleet. Otin Siirillä vain kaksi pistoa, eka pieni pako ja suorapalkka. Toisella ilmaisu kiintorullalla. Ensimmäiseltä kutsuin Siirin keskilinjalle, eli en hakenut sitä ja lähetin tokalle, kuitenkin varmistin välissä vielä kiintorullan asetukset pikaisesti. Siiri eteni hienosti tullessaan kiintorulla suussaan maalimieheltä, tyhmä ohjaaja oli jäänyt jumittamaan paikoilleen ja varsinaisen selkeän pidemmän keskilinjan puuttuessa omasta pääkopasta, rämpi oksakasaan ja Siiri pudotti rullan liian aikaisin. Lähetin sen uudestaan, ja taas Siiri eteni hienosti alueella tuodessaan sitä. Itse rämmin TAAS niissä pirun oksakasoissa, nyt sain kuitenkin rullan lähemmäs ja Saana oli merkkaamassa naksulla oikeaa hetkeä, jotta Siiri tajuaisi palkan tulevan siitä, että rulla on vielä minun luonani suussa. Lähdimme näytölle ja herkkuruuan lisäksi leikittiin kunnolla, sekä marjastettiin loppuja mustikoita keskilinjalla.

Opittavaa tästä kerrasta se, että mun aina edettävä valmiiksi sitä vastaanottamaan, ja katsottava, että keskilinja on itselle ok kulkea. Kaistaleiden takia emme olleet noin pitkälle eteenpäin katsoneet keskilinjaa, ja tämä kasa aiheutti tyhmä, turhat ongelmat. Toki koiran pitäisi tuollaisesta huolimatta tuoda rulla nätisti perille asti, mutta kerran tässä on ollut ongelmaa, niitä onnistumisia pitäisi nyt saada paljon, sen sijaan, että tällaisilla tyhmillä jutuilla edesauttaa virheen tapahtumista.

Treenien lopuksi juteltiin tavoitteista ja kyllähän se nyt on meidän tavoite, että ensi keväänä pitäisi olla Siirin kanssa valmiina hakukokeisiin. Tämän asettaminen ja julkilausuminen patistaa myös omaa treenaamista vielä tavoitteellisemmaksi ja päämäärähakuisemmaksi, jos ei se jo sitä ole ollut.

Keskiviikon tytöt saivat huilia, minun väsätessä pihaan seuraavaa projektia, isututusaluetta muurinkivistä. Ja en kyllä ihan heti lähde toista kertaa noin isoa muodostelmaa tekemään, muutaman päivän vatupassin, hiekan laudanpätkien ja kivien kanssa hilluneena. Loppuosa vaati myös luovaa mietintää, kun muodostelma muutti muotoansa alkuperäisestä (ihan teknisistä syistä), ja jako ei enää sellaisenaan osunut kohdalleen. Yksi kurvi tuli lisää siihen rakennelmaan, jonka isäni risti Hannan hätämutkaksi.

Torstaina oli tottista, illan agitreenit jätin väliin kisojen takia, viikon treenit olivat menneet sen verran hyvin. Menimme Viihdekeskuksen kentälle, jossa todennäköisesti Siirin BH-koe lokakuussa on. Otin Muskan ensin, koska kentällä oli muitakin ja halusin aloittaa lunkimmalla treenillä. Muskalle lyhyitä pätkiä seuraamista, isoja palkkoja monta kertaa motivoivana näin BH-kokeen jäljiltä. Heittelin lisäksi palloa väliin. Otimme myös liikkeestä istumisen pari kertaa ja sitten maahanmenon. Loppuun nouto, pari vauhtinoutoa, ja sitten erikseen niin, että Muska istui ja annoin sille kapulan suuhun, pieni hetki näin, ja iso palkka. Lopuksi vauhtinouto, ja ajattelin katsoa, tarjoaako istumista palauttaessaan kapulaa. Tarjosihan se, tosin lähti ensin taas peruuttamaan, ja itse pakitinkin tässä vaiheessa, jolloin syöksähti eteenpäin ja istui nätisti eteeni kapulan kanssa. Ruoka tästä hienosta oivalluksesta!

Yhä enemmän ajatusta kutkuttaa, josko Muskan kanssa vielä pääsisi hakukokeisiin asti. Laukauksia on vaan testattava, miten sujuu tottis niihin yhdistettynä. Jos se menee ok, niin sitten tavoite on selvä ensi keväälle ;).

Siirin kanssa sitten olikin enemmän hammasten kiristelyä tällä kertaa. Imppa otti Jessellä vieressä samaan aikaan, ja Siirin keskittyminen oli vain pätkittäistä. Yhdistelmä vieras kenttä + häiriökoira oli sen verran häiriköivä tekijä, että olisi pitänyt tajuta ottaa se ensin vähän ilmastoitumaan siihen ulos, eikä suoraan autosta vaan hommiin ja kaaviota hinkkaamaan. No oppia taas ikä kaikki. Ihan kivojakin pätkiä tuli, mutta liian lyhyitä. Istumaanmeno liikkeestä oli täysin unohtunut yhtäkkiä ja keskittyminen oli mitä oli. Palkkasin kuitenkin isommalla palkalla paremmasta seuraamispätkästä. Olen muuten nyt taas pitänyt naksua enemmän mukana treeneissä ja merkkaillut hyvät kohdat sillä..

Lopuksi otin paikkamakuun, Impan ja Jessen vielä tottistellessa vieressä ja ottaessa mm. luoksetulon. Yhden nykäyksen oli tehnyt siellä, mistä Saana mulle mainitsikin, mutta ei lähtenyt paikoiltaan. Tästä iso loppupalkka.

Myöhemmin otin Siirin vielä kentälle, jotta saadaan kivan fiiliksen lopetus (itse olin kireä, kun se ei keskittynyt hommiin kunnolla). Itse otin pätkän seuraamista vielä, ja siitä runsas palkka ja isot kehut ja leikit. Lisäksi Siiri sai hengailla siinä jutustellessamme Nessin esineruudusta ja ketjupannoista sekä Siirin treenitarpeesta kentällä häiriössä ja vieraissa paikoissa. Sitten Imppa intoutui ottamaan Siirillä tottista, ja taidan antaa koiran Impan vietäväksi :) Siiri teki niin nättiä seuraamista Impan kanssa, katsekontakti oli todella hyvä. On se joskus ennenkin noutoa ottanut Impan kanssa, ja silloinkin tyrkytin sitä Impan vietäväksi kokeisiin, ei vaan ole lupautunut ;)

Onneksi on treenikaverit, jotka palauttaa aina kerraten positiiviset asiat ja edistysaskeleet muistuttaen samalla, mitä vielä vaan on treenattava, kun itse on epätoivon partaalla, ettei mistään tule mitään ja harkitsee lopettavansa kaiken. Ilman hyvää treeniporukkaa olisin varmaan hakannut jo pääni rikki puuhun, kun ei oma ajatus aina kulje riittävän järkevästi näissä hommissa ja odottaa/vaatii liikoja. Treeniä treeniä vaan lisää, ja jos ei se riitä sillä aikavälillä, mitä nyt on tavoitteena, sitten muutetaan tavoitteiden ajankohtia. Jotkut virstanpylväät vaan on oltava edessä odottamassa, jotta tulee treenattua tavoitteellisemmin tottista, jota olen vältellyt kuin ruttoa välillä ja aivan liikaa Siirinkin aikana. Ei kai se voi osata kaikkea nyt, kun huomioi, että olen loppupeleissä niin vähän ottanut kentällä tottista, ja nyt vasta tänä kesänä tehostanut treenausta sillä saralla tavoitteellisemmaksi. Muskallakin meni aika monta vuotta mun laiskalla tottistreenauksella BH-kokeeseen pääsy, kun päälle vielä laitettiin parin vuoden juupas eipäs jahkailu, mennäkö sen kanssa kokeeseen vai ei. Pari vuotta sitten oli paikkakin sentäs meillä jo, mutta myönnän jänistäneeni ja peruneeni sen, kun ajattelin, ettei se kuitenkaan osaa. Ehkä se olin minä, joka en kyennyt. On tämä koiraharrastus aikamoista itsensä tutkiskelua samalla, huh huh :))