Alla ratapiirros treenistämme. 1-2 välistä vein normaalisti, kolmoselle valssilla veto neloshypylle, josta pyöräytin kauimmaisen siivekkeen kautta, hieman vetoa taaksepäin ja sitten vapautus puomille. Tämä sujui ok, paitsi kolmoshypystä neloselle en kertonut alkuun Siirille riittävän selkeästi ja kurvit oli aika pitkiä. Mutta ei ajatustakaan putkeen menosta, tämä hyvä asia.

Kutosena olleelle muurille työntö puomin alastulolta. En heti suoristanut ja työntänyt riittävän syvälle Siiriä, jolloin hyppäsi aika vinoon ja tiputti muurin palasia, mutta kun korjasin viennin syvemmälle, hyppäsi ok. Tästä omalla juoksulinjalla putkeen, joka sujui hyvin, sitten kun linjat muurillekin oli kunnossa. Putken jälkeen oli parempi hieman odotella, kuin rynnätä liikaa edelle, jotta sain hyvin käännettyä ysihypyltä putkeen, itse ollen hyppyjen vasemmalla puolella ja näin saaden etumatkaa 11 hypyn taakse, josta piti tehdä tiukka valssi kohti 12 hypyn oikeata siivekettä, jotta takaakierto menee sujuvasti. Tässä aluksi käteni oli taas liian pitkänä ja Siiri kiersi 11 hypyn putken jälkeen. Heti kun korjasin ohjaukseni tiukemmaksi vedoksi hypyltä vastaanottaessani, tuli hienosti hypyn ja takaakierto toimi hyvin, ei mitään epäröintiä, yes!
A:lle vein sen vasenta puolta. 14 hypylle kierrätin takaa, vetäen hypyltä ja vapauttaen putkeen. Kokeilin toisella kerralla myös pakkovalssia ko. hypylle, mutta tein sen liian pitkällä kaarroksella, olisi ollut myös ihan toimiva vaihtoehto, ja sillä olisi saanut paremmin etumatkaa hypylle ennen keppejä. Putken jälkeen olleen hypyn 16 takana otin vastaan Siiriä, nyt ei tässäkään mitään ongelmaa, tuli todella vauhdikkaasti, peruutin ja vedin suorempaan linjaan kepeille, jotta itse jäin vasemmalle puolelle keppejä. Ekalla kerralla tämä sujui hyvin, tokalla en vetänyt riittävästi ja kumartelin, jolloin meni toiseen väliin, eli huolellisuutta näihin mukaan.
Keppien jälkeinen loppukuvio hypyillä sujui kahdella eri tavalla. Ensimmäisellä kerralla vein kepit loppuun asti, ja pyöräytin hypyille, leikaten takana toisiksi viimeisellä hypyllä. Toisella kerralla kokeilin sitten niin kouluttajamme kehotuksesta, että Siiri pujottelee yksin loppuun, ja itse otan kunnolla sivuttaisetäisyyttä, tehden valssin 18 ja 19 hypyn väliin, ollen siellä vastaanottamassa Siiriä kepeiltä. Tämä sujui myös hyvin, hienosti pujotteli pieni neiti loppuun, vaikka ei varmaan ole kertaakaan noin isolla sivuttaisetäisyydellä vielä testattu!
Todella mukavasti meni treenit, vieläkin fiiliksissä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti