Perjantaina 28.8.09 suuntasimme Impan ja Saanan kanssa hyvälle nurmikentälle, jossa tarkoituksena enemmänkin hauskanpito leikin muodossa ja kevyttä tottistelua siihen väliin. Ihana oli leikittää kunnon kentällä koiraa, jossa ei tarvinnut pelätä anturoiden olevan kohta auki.
Otin Siirillä ensin tennispallolla leikkimistä oikein kunnolla. Se oli kotona hiffannut tennispallon ihanuuden pitkästä aikaa, mutta Ada pallotyrannin elkein on aina rajoittanut muiden palloilla leikkimistä ja niin teki nytkin. Siiri oli aikas innoissaan, kun sai yksinoikeudelle irrotella pallon kanssa. Sitten otin pätkiä seuraamista, istumista ja maahanmenoja. Vaihtelin palkkana pallolla heittelyä ja namia. Jokusen täyskäännöksen tein, ne oli aika huonoja, mutta muuten seuraaminen oli hyvää.
Otin Siirillä toisen session pienen tauon jälkeen, jokusen täyskäännöksen, jossa avustin enemmän alkuun. Tämän myötä Siiri tajusi, mitä halusinkaan ja teki todella hienon täyskäännöksen. Pitää nyt muistaa treenata niitäkin välillä, kun ovat ihan unohtuneet. Sitten otin luoksetulon vauhdikkaana niin, että Siiristä pidettiin kiinni. Intoa ja vauhtia riitti, eteenistuminen oli hieman liian vino kylläkin. Jätin eteenmenoa varten tässä Siirin nähden wubban selkäni taakse maahan, ja kävelimme takaisin toiselle laidalle kenttää. Siiriä selvästi vaivasi, että jotain hei jäi tuonne. Jouduimme odottamaan vähän aikaa, kun juuri pahaan aikaan tuli lenkkeilijöitä koirien kanssa. Lähetin Siirin parin seuraamisaskeleen jälkeen sinne ja lähti hienosti eteen. Mutta mikä ilme sillä oli lelun luo tullessa, luuli selvästi, että olinkin jättänyt sinne herkkupurkin, josta annoin osan luoksetulosta. Otti kyllä wubbankin sitten toivuttuaan ihmetyksestä, kehuin ja leikin sen kanssa. Pieni tasaantumishetki tämän jälkeen, ja sitten paikkamakuu. Imppa otti Jessellä tottista ja tarkoituksenani oli ottaa lyhyt, onnistunut paikkamakuu. Tämä sujui hyvin, sain palkattua sen rauhallisesta hetkestä.
Muskalla otin myös jonkun verran seuraamista ja pari istumaanmenoa liikkeestä sekä luoksetulon. Noudossa jatkoimme luovutusasennon työstämistä, ehkä se vielä tästä alkaa lutviutua vanhoilla päivillä. Edistystä saatiin taas aikaiseksi, vaikka Muska todella herkästi peruuttaakin istumaan todella kauas. Muska pääsi revittelemään kunnolla frisbeen kera.
Adakin pääse nurtsille leikkimään kunnon leikkejä patukalla ja ryöstipä se poikien jalkapallonkin .)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti