Musta viikko

Paljon on tapahtunut parin viikon aikana, treenattu agia ja tottista, käyty kisoissa hakemassa mm. yksi hieno nolla reippaasti alle ihanneajan, mutta sijoitus ei riittänyt luvaan, ja kävimme myös agilitykoulutuksessa Tampereen seudulla, josta sai taas mietittävää ja näki kivasti muita collieita.

Mutta tarkempi analyysi näistä saa nyt ainakin jäädä, videota lisään jossain välissä ja tarkempaa selontekoa ehkä sitten. Muska kävi tutkimuksissa ontumisen takia, josta jo viimeksi kirjoittelin. Röntgen-kuvat kertoi lopulta karun totuuden; nivelrikko oikeassa olkanivelessä. Kaikista kuvista tuota rikkoa ei vielä nähnyt, mutta yhdet kuvat olivat juuri oikeanlaiset paljastamaan syyn. Hirveän pahasta rikosta ei vielä ole kyse, ja lääkityksellä saataneen hoidettu hyvin oireettomaksi, mutta ainakin kuuriluontoisesti joutuu lääkitystä syömään loppuikänsä tuon takia. Agilityllehan tämä oli lopetustuomio sitten, ainakin normaalissa mittakaavassa ja kisamielessä. Eläinlääkäri sanoi, että kunhan ensin on hoidettu oireettomaksi, sitten voidaan katsoa, millaista harrastamista vielä kestää. Mutta päivänselväähän on, ettei etuosalle voi enää kovaa rasitusta laittaa, eli korkeintaan kevyttä harrastusta ja sellaisia esteitä, joissa ei painoa ja rasitusta etupäälle niinkään tule. Enkä haluakaan riskeerata mitään tuon suhteen, jottei pahenisi. Maastolajeja nyt mietin, että onneksi niissä ei ole aiheesta ongelmaa sitten, kun Muska on oireeton, koska voi liikkua ja lenkkeillä normaalisti toivon mukaan sitten. Nyt on liikkuminen siihen asti kuitenkin rajoitettua, rauhallista hihnalenkkiä.

Sydän murtuu tästä tiedosta, koska Muska rakastaa agilitya ja kilpailuja, se on täynnä elämää ja virtaa, nauttii juoksemisesta ja hyppimisestä metsissä. Toki Muskalla on jo jonkun verran ikää, mutta yleiskunto ja mielentila on kaikkea muuta kuin eläkeläisen. Pakko tämä tosiasia on kuitenkin pikku hiljaa hyväksyä. Muutaman päivän olen tätä nyt sulatellut ja kapinoinut mielessäni, että Muskalle ei voi käydä näin. Nyt lääkitään ja hoidetaan Muska kuntoon, onneksi jotain korvaavaa voin aina keksiä maaston puolelta, mutta kyllä sydän murtuu Muskan puolesta, joka ei meinaa millään ymmärtää nytkään, ettei jalka kestä sitä menoa, mitä se haluaisi tehdä ja puuhata. Elämä on epäreilua.