Paljon on taas tapahtunut viime viikkoina asioita, mutta aloitetaan iloisimmasta uutisesta. Siirin kanssa kävimme Pieksämäellä kisoissa la 7.11.09, ja kotiintuomisina oli hieno nolla, muutama sekunti alle ihanneajan (vaikka itse olin ihan unissakulkijana radalla sementtijalkojen kera), ja sijoitus 2! Näin saatiin ensimmäinen luva-nolla kisakirjaan! Toiselta radalta vitonen kepeiltä, kun Siiri meinasi karata jo seuraavalle esteelle ennen vikaa väliä, korjasin, ja sijoitus oli 5. Nyt on ollut niin hyvä fiilis radoilla, että uskoa viimeisten kahden luva-nollan saantiin löytyy! Ei muuta kuin seuraaviin kisoihin hyvällä fiiliksellä, jotka onkin Jyväskylän kotikisat 28.11.09. Silloin paikalle tulee myös Siirin sulhanen Ykä kisailemaan kolmosluokkaan!
Muskan kanssa kävimme uudelleen eläinlääkärissä, tällä kertaa vakioeläinlääkärillämme näyttämässä kuvat ja juttelemassa jatkohoidosta. Muska ontui edelleen ja halusin kuulla hänen mielipiteensä. Sieltä tulikin kommenttina kahden ell silmin tarkastettuna, että nivelrikko on niin pieni, ettei voi noin pahaa ontumista aiheuttaa. Tai jos aiheuttaisi, olisi lääkkeiden pitänyt jo tepsiä paremmin. Toisaalta taas näkivät kuvissakin viitteitä tulehduksesta, ja kun tunnusteli lihasta, Muska merkkasi taas kipeän paikan. Eläinlääkäri olisi halunnut punkteerata olkapään, tehokkaimpana hoitona tähän, mutta kun juttelimme kuvauksen yhteydessä ilmenneistä ongelmista rauhoitteen suhteen, päätimme ensin yrittää suun kautta syötävällä kortisonikuurilla. Jos se ei tepsi, sitten pitää punkteerata varovaisella rauhoituksella.
Nyt on pari viikkoa kortisonikuuria takana, ja Muska ei onnu enää! Muutenhan kortisonilla on todella inhottavat sivuvaikutukset, mm. pissahätä ja nälkä, sekä lihaksista lähtenyt kaikki voimat. Mutta jos tämä nyt oikeasti tepsisi, niin sitten vaan kuurin jälkeen aloitetaan lihaskuntoutus taas, niin ehkä Muska pääsee vielä vapaammin harrastamaan, tosin kevyesti kuitenkin, kun se rikko siellä on pienenä jo olemassa. Mutta ei välttämättä ole vielä kaikki kisat historiaa, ja agilitya voi harkita matalilla korkeuksilla. Lisäksi Muskalle pitäisi nyt varata aika hierontaa/fysioterapiaan, joka tukisi hoitoa. Jatkan kuitenkin öljyjen ja kondroiitti-bioglukosamiinin syöttämistä tässä rinnalla.
Hakutreenejä oli parit ennen lumentuloa, viimeisimmästä treenistä minulla on videomateriaalia ja pitäisi yrittää ehtiä purkamaan ne koneelle jossain välissä. Harjoittelimme umpipiiloja, ja oli oikein hyvä treeni Siirille. Agilityssa emme ole päässeet viime viikkoina paljoa treenaamaan, kun työreissut haitanneet harrastuksia. Tällä viikolla kuitenkin ehdin työreissulta treeneihinkin, kiitos Finncomin ajoissa olleen lennon :). Siirillä oli intoa todella paljon ja rata sujuikin mukavasti. Alkuun oli pussilta hypyille menossa ongelma, että Siiri ryntäsi minua kohti, kun piti kääntää tiukasti seuraavalle hypylle, mutta sitten saimme ajoituksen kuntoon, ja homma toimi. Eli yhtä lailla opetettava Siiri irtoamaan 'kiinni'-käskystä, kuin on aikoinaan harjoiteltu käteentulemista. Ajoitus on kaiken avain tässä, homma toimi todella hienosti, kun osasin oikea ajoitteisesti Siirille kertoa, että saa irrottaa minusta irti, ja hakea seuraavan esteen.
Tänään lähdenkin kuuntelemaan viettiteorioiden hyödyntämisestä agilityssa, odotan mielenkiinnolla tätä luentoa harjoituksineen. Itse menen kuunteluoppilaaksi paikalle, vaikka hieman kiinnosti Siirinkin kanssa mennä harjoituskoirakoksi. Paikat oli kuitenkin jo täyttyneet niiltä osin, ja ehkä näin saan mukaani vielä enemmän ajatuksen siemeniä. Maalimiesoppilas tulee tätä luentoa ja harjoitusta vetämään, joten siksikin todella paljon on odotuksia illan suhteen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Hienoa, että Muskalle on löytynyt lääke joka auttaa!
Odotan mielenkiinnolla raporttia maalimiesoppilaan luennolta!
Tiina
Mukava että Muskalle löytyi apua! :) Toivottavasti auttaa jatkossakin!
Minäkin kovasti odottelen raporttia tuolta luennolta, hopi hopi kyllähän se jo toissapäivänä oli! ;)
Saila
Tulee tulee, toivottavasti parin päivän sisään, kun vielä muistan kaikki hienoudet ja pystyn suoltamaan valaistumiseni ulos tänne :)
Mutta tärkeimmät ensin, nyt juhlitaan Adaa ;)
Lähetä kommentti