Tulevaisuuden toivoja suunnitteilla

Ykä ja Siiri (Ykän kuva Anne Alho)

Pitkään olen asiaa mielessäni pyöritellyt eri kantilta ja nyt voin tuoda suunnitelmat julkisuuteen. Siirille olisi suunnitelmissa pentusia ensi vuoden kesälle 2010, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaisesti. Sulhaseksi Siirille olen valinnut Ykän, Calibra's George Of The Jungle. Ykä on vietikäs ja kohtuullisen vilkas nuori uros, jonka uskon sopivan Siirille niin luonteensa kuin ulkoisten ominaisuuksienkin puolesta. Lisäksi suvullisesti yhdistelmä on erittäin mielenkiintoinen. Sukusiitosprosentti yhdistelmässä on 6-polvessa 1,6888%. Yhdistelmän sukutaulun löydät oheisesta linkistä:
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FIN44156/07&RekNoE=FIN43530/05&Sukupolvet=4

Ykä kilpailee agilityssa kolmosluokassa ja harrastaa lisäksi tokoiluakin. Ykä on käynyt MH-kuvauksessa, eikä mm. välittänyt laukauksista. Näyttelyistä Ykä on saanut ERI, ja mm. PU4 sijoitus ja vara-SERT. Ykä on perusterve ollut koko ikänsä, lonkat A, kyynärät 0, silmät CEA-vapaa (geenitestattu CEA-kantajaksi) ja MDR-tyypiltään +/- eli kantaja. Ykästä lisätietoja löytyy omistajan Merjan kotisivuilta http://www.nettinita.net/ sekä koiranetistä Ykä http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN44156/07&R=296 . Siiristä lisätietoja löytyy kotisivuiltamme www.hannapankala.net ja koiranetistä http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN43530/05&R=296 .


Ykän kuva Anne Alho

Odotettavissa on iloisia, vilkkaita ja terhakkaita harrastuskaverin alkuja, kodinvalloittajia ja perheensä parhaita ystäviä. Ensisijaisesti toivon pennuille harrastavia koteja, kisatavoitteita ei kaikilla tarvitse olla, mutta kaikenlainen aktivointi ja harrastaminen on aina plussaa. Tärkeintä on pysyvä, rakastava ja koiraa ymmärtävä koti. Kasvattajan tuki on koko matkalle luvassa, niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.


Ykän kuva Kati Kuuttila, Siirin kuva Timo Vallius

Perusteluja on monia, miksi haluan Siirille toisen pentueen ja miten Ykään päädyin. Siirin ensimmäinen pentue on valloittanut minut täysin alkumetreiltä lähtien. Luonteisiin olen erittäin tyytyväinen, lapsukaiset ovat osoittautuneet mukaviksi harrastuskavereiksi, joista löytyy potkua moneen lähtöön. Minulla on koko ajan ollut haaveena saada Siiristä jatkoa itselleni, kunhan aika ja suunnitelmat vaan osuvat yksiin. Ykä valikoitui isäehdokkaaksi kuultuani siitä paljon hyvää ja tutustuttuani siihen harrastusten parissa. Se on jo nyt kaksivuotiaana todella taitava agilitykoira ja halu tehdä töitä on kova. Innokas ja vauhdikas pakkaus, juuri sellaista mitä Siirille olen sulhaseksi toivonut. Lisäksi tunnen Ykän isän Vekun erittäin hyvin, ja emänkin olen joissain yhteyksissä tavannut, mikä edesauttoi Ykään päätymistäni. Luonneasiat ovat erittäin suuressa osassa tässä valinnassani, koska toivon toimivia, terverakenteisia harrastuskoiria.


Nyt olisi aika tehdä yhdestä haaveesta totta ja toivoa, että lopputuloksena on odotusten mukaisia sydämen valtaajia.

Jos tunnet kiinnostusta yhdistelmää kohtaan, minuun saa ottaa yhteyttä (hanna.pankala@gmail.com, puh. 040 4863406) ja voin kertoa yhdistelmästä ja valinnastani enemmänkin :) Siiriin saa tulla tutustumaan niin kotioloissa, treeneissä kuin kisoissakin. Ykä puolestaan asustelee Vaasan suunnalla. Yhdistelmästä päivittyy tarkemmat tiedot myöskin kotisivuillemme lähipäivinä.


Vasen kuva Timo Vallius, oikea kuva Kati Kuuttila

Agilitya, tottista ja esineitäkin välillä

Tällä viikolla on tullut melkein joka ilta taas treenattua, kun ei ollut työreissuja lainkaan. Maanantaina Siiri pääsi Muskan paikalle vikoihin tämän jakson agitreeneihin. Ensi viikolla jatkuu sitten uuden jakson merkeissä, joissa Muskan nimi ei enää ole treenilistoissa mukana :(

Rata oli kiemuraa ja haastetta täynnä, varsinkin aloitus oli yllättävän vaikea. Mutta Siirin kanssa homma sujui mukavasti. Itsenäinen treeni oli aikamoinen jumppasarja hyppyjä, pitänee skannata ko. piirros, joka on joltain ruotsalaiselta kisaradalta. Ekalla kerralla saatiin se onnistumaan niinkuin pitääkin, mutta se taisi olla moukan tuuria seuraavien yrityksien perusteella :)

Tiistaina riensin tukka putkella töistä esineruutua ottamaan, ennenkuin pimeä iskee. Muut olivat jo tehneet, kun vasta pääsin paikalle. Siiri ei ollut paljoa kerennyt kyykähtää asioille töiden jälkeen, kun jo työt kutsui. Mutta homma sujui hienosti ja oli mukava seurata, miten se oikeasti nauttii maastotyöskentelystä ja tekee töitä niin hyvin! Vaikka omat työt on hermoja kiristäneet viime aikoina, niin onneksi harrastus tarjoaa vastapainoa.

Muska pääsi ottamaan ultrakevyen treenin, näkölähtö Impan perään lyhyelle matkalle ja ruokailu hyvässä seurassa :) Jotain senkin on saatava tehdä, kuntonsa mukaisesti, muuten reppanan sydän murtuu (ja ohjaajan myös). Adalle samanlainen treeni perään, niin koko kolmikko oli tyytyväisiä.

Keskiviikkona löysäiltiin kotona, tosin jonnekin se ilta hävisi, kun meni pidempään työasioiden parissa...

Torstaina oli Siirin oman ryhmän treenit. Mukava rata, jossa oli mutkaa ja houkutusesteitä sekä niin avoin kuin suljettu kulma kepeille. Kepit sujui todella hyvin, josta yllätyin, kun kulmat olivat kuitenkin haastavampia. Siirille saatiin kunnon irtoamistreeniä, kun haluttiin layeroida hyppy vieressä olleen puomin väliin, ja puomille tultiin mutkan kautta. Helpommissa kohdissa layerointi on yleensä toiminut hyvin, mutta nyt olikin haasteellista, Siiri kun oli ihan varma, ettei saa niin kaukana mammastansa olla. Apuohjaajan avustuksella saatiin sekin onnistumaan ja Siiri irtosi lopulta hienosti tekemään itsenäistä suoritusta. Juuri tällaisia tarvitsemmekin nyt lisää, irtoamista niin etu- kuin sivuttaissuunnassa. Tässä oli sivuttaisetäisyydestä kyse, jota ei olekaan tullut noin isoilla etäisyyksillä treenattua.

Perjantaina suuntasimme Impan kanssa taas tottistelemaan. Siiri oli intopinkeänä, ja seuraamiset oli iloista menoa. Edistäminen on nyt pahentunut jonkun verran, ja testasinkin nyt palkkana pallon heittoa taakse, kun ensin naksauttanut hyvästä kohdasta. No ennemmin innosta soikea edistävä koira, kuin perässä raahattava ;)

Jäävät liikkeet oli uskomattoman hyvät, verrattuna viikon takaiseen arpomiseen. Istumiset ja maahanmeno onnistui joka kerta. Lisäksi Impalta sain lainaan ihanan rättilelun, jolla leikitin Siiriä palkaksi parista istumisesta. Ensin ei meinannut millään malttaa laittaa pyllyä maahaan, innosta täristen olisi ihana aarrerätti pitänyt saada. No äkkiä hiffasi, että mitä nopeammin pylly tippuu, sen nopeammin saa aarteensa. Sitten vielä otin lisää seuraamista, lelupalkalla taakse. Vieraalla noutokapulalla tasamaanouto. Ensimmäinen ok, hieman peruutin varmistaen suoran palautuksen. Tokalla varasti ja hieman vino luovutus. Kolmas oli hyvä, suora luovutusasento ja malttoi odottaa lupaakin. Tästä iso palkka.

Lopuksi murheenkryynimme paikkamakuu. Aikaisempien liikkeiden aikana Imppa otti Jessellä koko ajan, paikkamakuun aikana taas Ricolla. Alku oli taas vaikea, kyynärpäät koholla heti kun otin askeleen poistuakseni. Pari uusintakäskyä, jolla sain sen lopulta riittävän levollisen näköiseksi, että pystyin jättämään sen. No käveltyäni kohtuulliselle etäisyydelle ja käännyttyäni katsomaan, niin johan siellä taas odotti Siiri kyynärpäät ilmassa könöttäen. Uusi maahan-käsky, ja nyt vihdoinkin pysyi sitten rauhassa koko sen ajan, mitä pidin. En ottanut aikaa, mutta kyllä Imppa siinä aika monta liikettä ehti ottaa välissä. Ruoka rasiasta palkaksi, ja nyt olen Katin vinkistä tehostanut palkan aloitushetkeäkin niin, että syö ensimmäiset haukut ainakin vielä makuullaan. Ennen aina singahtanut saman tien pystyyn, joka ollut multa iso virhe tuollaisen herhiläisen kanssa. Treeniä treenin perään, ja nyt kiinnitettävä itse palkkaukseen huomiota sekä siihen, miten sen jätän paikkamakuuseen, koska levottomuus = 'kyynärpäiden hytkyntä' on siinä hetkellä se pahin.

Tottistreenit meni oikein mukavasti, ja taas juteltiin ensi kevään koesuunnitelmista. Toivotaan, että kaikki suunnitelma menee putkeen ensi vuoden osalta, sillä Siirillä on niin pk-koe kuin agilitykisojen lisäksi suunnitelmia muullakin saralla, joista kohta kerron enemmän ;)

Ps. Muskakin otti tottista ilman leikkimistä ja nopeita liikkeitä. Hmmm, jahka tyttö toivon mukaan saadaan oireettomaksi, lähdemme kokeilemaan toko-puolta. Pilkuviilaajiksi meistä ei kyllä ole, mutta jos alokkaan verran, kun tyttö on niin täynnä intoa tehdä hommia <3 Sydäntä särkee vieläkin...

Huokailua ja ajanpuutetta

Viime viikot on ollut turhankin ruuhkaisia, milloin on posottanut peräkkäisinä päivinä työreissuilla ympäri Suomea, eläinlääkärillä ravattu ja välillä yrittänyt ehtiä treenaamaankin.

Tottiksen osalta viimeisen kuukauden treenimäärä ei ollut se, mitä toivoin ehtiväni tehdä ja kun työkiireet kasvoivat sen lisäksi että Muskan sairauskin vielä tuli tähän päälle, totesin että siirrän tavoitteeni pk-puolella ensi kevääseen, myöskin BH-kokeen (olen itselleni nyt armollinen, niinkuin Kati tässä taannoin sanoi, että välillä voisi olla sitäkin itsellensä). Rimani edes BH-kokeeseen menolle on korkea, enkä halua lähteä vain kokeilemaan, vaan haluan että homma oikeasti toimii ja treenimäärä on riittävä, jotta koiran kanssa olisi kaikki järkevät mahdollisuudet suoriutua tilanteesta toivotulla tavalla.

Siirin kanssa olen ehtinyt treenata tottista aivan liian vähän, ja haluan enemmän kisanomaisia, häiriötreenejä alle. Harmittaa toisaalta, mutta tähtäin on muutenkin koko ajan ollut ensi keväässä eikä meidän alunperin pitänyt vielä mennäkään BH-kokeisiin, joten nyt on sitten vaan saatava BH-koe heti keväästä suoritettua, ja siihen perään katsastettava itse hakukoitoksia saman tien. Tottista on kuitenkin koko ajan rakennettu kokeita ajatellen, ei pelkästään BH:ta, eli telineet on olleet harjoitusohjelmassa mukana. Näillä eväillä jatketaan nyt talven läpi, eikä enää laiskotella tottiksen suhteen.

Siiri varmaankin luki ajatukseni asiasta, koska viimeisimmät treenit sujuivat todella hyvin, paitsi se paikkamakuu on ollut yhtä epävarma. No turha enää miettiä, ensi kevättä kohti tällä saralla!

Musta viikko

Paljon on tapahtunut parin viikon aikana, treenattu agia ja tottista, käyty kisoissa hakemassa mm. yksi hieno nolla reippaasti alle ihanneajan, mutta sijoitus ei riittänyt luvaan, ja kävimme myös agilitykoulutuksessa Tampereen seudulla, josta sai taas mietittävää ja näki kivasti muita collieita.

Mutta tarkempi analyysi näistä saa nyt ainakin jäädä, videota lisään jossain välissä ja tarkempaa selontekoa ehkä sitten. Muska kävi tutkimuksissa ontumisen takia, josta jo viimeksi kirjoittelin. Röntgen-kuvat kertoi lopulta karun totuuden; nivelrikko oikeassa olkanivelessä. Kaikista kuvista tuota rikkoa ei vielä nähnyt, mutta yhdet kuvat olivat juuri oikeanlaiset paljastamaan syyn. Hirveän pahasta rikosta ei vielä ole kyse, ja lääkityksellä saataneen hoidettu hyvin oireettomaksi, mutta ainakin kuuriluontoisesti joutuu lääkitystä syömään loppuikänsä tuon takia. Agilityllehan tämä oli lopetustuomio sitten, ainakin normaalissa mittakaavassa ja kisamielessä. Eläinlääkäri sanoi, että kunhan ensin on hoidettu oireettomaksi, sitten voidaan katsoa, millaista harrastamista vielä kestää. Mutta päivänselväähän on, ettei etuosalle voi enää kovaa rasitusta laittaa, eli korkeintaan kevyttä harrastusta ja sellaisia esteitä, joissa ei painoa ja rasitusta etupäälle niinkään tule. Enkä haluakaan riskeerata mitään tuon suhteen, jottei pahenisi. Maastolajeja nyt mietin, että onneksi niissä ei ole aiheesta ongelmaa sitten, kun Muska on oireeton, koska voi liikkua ja lenkkeillä normaalisti toivon mukaan sitten. Nyt on liikkuminen siihen asti kuitenkin rajoitettua, rauhallista hihnalenkkiä.

Sydän murtuu tästä tiedosta, koska Muska rakastaa agilitya ja kilpailuja, se on täynnä elämää ja virtaa, nauttii juoksemisesta ja hyppimisestä metsissä. Toki Muskalla on jo jonkun verran ikää, mutta yleiskunto ja mielentila on kaikkea muuta kuin eläkeläisen. Pakko tämä tosiasia on kuitenkin pikku hiljaa hyväksyä. Muutaman päivän olen tätä nyt sulatellut ja kapinoinut mielessäni, että Muskalle ei voi käydä näin. Nyt lääkitään ja hoidetaan Muska kuntoon, onneksi jotain korvaavaa voin aina keksiä maaston puolelta, mutta kyllä sydän murtuu Muskan puolesta, joka ei meinaa millään ymmärtää nytkään, ettei jalka kestä sitä menoa, mitä se haluaisi tehdä ja puuhata. Elämä on epäreilua.