Kävimme kana-areenalla Impan ja Aunen kanssa treenailemassa agilitya ja tottista. Hauskaa oli, ja treenit sujui oikein hienosti! Muskakin pääsi hieman kevyeen hauskanpitoon medi-esteillä, kun lääkekuurit on nyt takana ja ontuminen historiaa, toivottavasti pysyvästi. Nyt kuntoutetaan lihaskuntoa takaisin!
Vuoden summauksena voisi todeta, että ihan ei tavoitteisiin päästy, mutta hyvällä tiellä ollaan, ja ei ne tavoitteet kaukana ole! Yksi nousunolla Siirillä kakkosista, ja monta läheltä piti, hyvää kisaa takana sijoituksineen. PK-puoli edistynyt mukavasti, BH-koe jäi vielä ensi vuodelle, mutta tottiksen suhteen on nyt oikeasti treenattu, ja motiivi itsellä säilynyt sen treenaamiseen, joten olemme jo loppusuoralla kohti tavoitettamme kisata pk-puolella. Muskalle nousunolla kakkosista kolmen vuoden tahkoamisen jälkeen, joka lämmittää vieläkin sydäntä. Ada vietti 12-vuotissynttäreitä pirteissä merkeissä, vanhuuden vaivoja on jo, mutta päivä kerrallaan teräsmummo tassuttelee mukana ja osallistuu kaikkiin aktiviteetteihin. Ja omistaja/ohjaajakin on taas vuoden verran viisaampi koulutusrintamalla, uusiinvanhoihin kujeisiin ensi vuonna!
Katsotaan, jos vaikka joulun aikaan olisi aikaa niin, että päivittelisin videoita yms blogiin ennen vuoden vaihdetta :) Mutta nyt kaikille jo alla olevan kortin myötä oikein ihanaa, iloista, rentouttavaa joulua ja innolla ensi vuotta ja sen vaiheita odotellen!