Kevään kuulumisia

Vaikka blogi onkin hiljennyt alkuvuoden ajan, emme ole olleet toimettomina. Kirjoitusinto on vaan ollut kateissa, mutta katsotaan, joska taas kevään ja kisa- sekä harrastusrintaman aktivoitumisen myötä alkaisi taas useammin rustaamaan tännekin päivityksiä.

Alkuvuosi meni lähinnä Siirin kanssa agiliidellessä ja muuten treenaamisesta lomaillessa, kisataukoa pidettiin huhtikuun puoleenväliin asti. Pariin kisaan ehdin helmi-maaliskuussa Siirin ilmoittaa, mutta toisen kohdalle tuli sukulaiseste, ja toisen aikaan maaliskuussa Siiri päätti tehdä juoksunsa. Juoksuväliksi tuli nyt n 15kk, edellinen väli oli 18kk. Juoksujen tultua odotettua aikaisemmin, ja kevään työmatkat sekä oma elämäntilanne muutenkin huomioiden, päätin lykätä Siirin pennutusta vuodella. Sydäntä raastoi tämä päätös, koska olin kovasti odottanut tätä pentuetta, mutta onneksi Ykä on edelleen käytettävissä Siirille sulhaseksi ensi vuonnakin, joten katsotaan silloin paremmalla ajoituksella tätä pentuetta uudestaan! Eli vuodelle 2011 olisi nyt suunnitelmat Siirin ja Ykän pentueelle <3

Adan terveys oli myös yksi voimakas osatekijä muiden mukana tämän päätöksen kohdalla. Elämä vanhuksen ja nuoren pennun kanssa olisi ollut muiden kiireiden keskellä liian haastavaa, ja haluan Adalle antaa arvoisensa kesän ja sen ajan, mitä vanha rouva nyt tarvitsee. Tassut eivät jaksa enää kantaa lenkeille, niin kuin ennen. Lenkit ovat typistyneet todella lyhyiksi, Siirin ja Muskan juostessa sitten pidemmät lenkit erikseen. Mieli Adalla on edelleen virkeä ja iloinen, siksi sydäntä riipii vielä enemmän nähdä, miten fysiikka ei valitettavasti jaksa enää pysyä samalla tasolla. Lääkkeet ovat onneksi vielä auttaneet Adaa, virtsatulehdukset uusiutui taas, ja niinpä syö nyt ihmisille tarkoitettua estolääkitystä kipulääkkeiden rinnalla. Toivon Adalle ihanaa kesää, että karvatassut jaksaisivat vielä nauttia kesästä, uimisesta ja pihan vahtimisesta. Ainakin ensimmäiset kevätauringon säteet vanha rouva on jo nautiskellut tyytyväisenä pihamaalla loikoillen :) Osittain myös valmistelen jo itseäni siihen tosiasiaan, että rakkaimpani aika alkaa olla todella jo siellä loppusuoralla, jonka pituutta en tiedä. Mutta nautitaan täysin siemauksin siitä ajasta, mitä elämä meille suo, murehtimatta tulevaa liikaa!

Muska on voinut hyvin, alkuvuodesta testasin sen kanssa hieman rankempaa liikuntaa frisbeen kera, ja ontuminen oli valitettava lopputulos. Eli se sinetöi sen, ettei Muska enää tule tekemään mitään sellaista, missä tulisi äkkinäisiä sivuttaisliikkeitä, sitä sen olkapää ei enää kestä. Ontuminen meni onneksi ohi parin päivän kipulääkityksellä, ja Muska viettää siis eläkepäiviä. Agilitykisoissa on neiti ollut cheerleaderina Adan kanssa 'kannustamassa' Siiriä, ja Muskasta näkee kaipuun esteille. Mutta keksitään tytölle sellaisia aktiviteetteja, mitä sen fysiikka kestää!

Siiri-viiri sai kylmästä, pitkästä talvesta tarpeekseen, kun vielä omistajankin tyhmät työreissut karsivat agitreenejä julmasti! Nyt on päästy taas aktiivisemmin treenaamaan, ja neidille kyllä teki kunnon tauko terää. Vauhtia on tullut huimasti lisää, samoin itseluottamusta irrota vauhdikkaammin esteille! Talven kouluttajaltamme sain hyviä neuvoja Siirin ohjaukseen, miten saada rataamme sujuvammaksi.

Kahdet agilitykisat on nyt takana, Pieksämäellä 10.4 kaksi starttia, ja tänään kotikisat kahden startin kera. Kisatauko näkyi minussa lisääntyneenä jännityksenä. Pieksämäellä Siiri toimi varsin mukavasti, mutta yksi vitonen tuli kieltona, kun otin liian voimakkaasti taas kerran vastaisella kädellä haltuun, ja koira ei hypännytkään estettä, vaan tuli kiltisi käteen. No siinä tuhraantui aikaakin sitten, loppu meni taas kivasti, ja olimme 5., tuloksella 5,06. Toka rata oli hyl, ja kun on ollut laiska blogin päivittäjä, en enää edes muista koko rataamme, miten meni! No tänään oli todella mukavat, vauhdikkaat radat ja ne nollat taas tarjolla. Ekalla radalla jouduin korjaamaan kepit pariin otteeseen, kun Siiri olisi halunnut rynnätä jo putkelle. Lisäksi sähläsin tiukemman käännön toiseen putkeen liian loivaksi, josta toinen vitonen, ja lopputulos oli 10, sijoitus jotain, reilu sekuntti alle ihanneajan, vaikka keppeihin tuhrattiin aikaa. Toka rata oli aivan mahtava yli puolenvälin, Siiri irtosi ja meni todella upeasti, ja kaikki ne ansaputkensuut meni hienosti juoksulinjani mukaisesti oikein. Onnen ja vauhdin huumassa tössin sitten keinun jälkeen. Seuraavaksi olisi ollut putki, jonka suu oli suoralla linjalla keinulta. En ottanut Siiriä riittävästi haltuun, ja fiksu tyttö kun oli radan aiemmatkin putket mennyt sinne toiseen päähän aivan oikein, ryntäsi se nytkin sinne kauimmaiseen päähän, joka oli tällä kertaa se väärä putken pää. No en voinut tästä masentua, vaan jatkoimme vauhdilla maaliin asti (paitsi kepit otimme taas uusiksi, kun toisti karkaamisen pujottelun lopusta). Ihana fiilis jäi kuitenkin tältä radalta, tunne mikä tulee, kun kaikki menee nappiin ja yhteistyö radalla sujuu hienosti ja vauhdikkaasti, Siiri irtosi niin hyvin! Ihana taitsu tyttöni juhli äitienpäivää lempilajinsa parissa, ja kotona sai grillimakkaraa päivän kunniaksi <3

Maastotreenitkin on korkattu tälle kaudelle. Esineruutua on otettu kahdesti ja hakumetsässä olemme olleet kerran. Esineruuduista ensimmäinen oli liian vaikea aloitus talvitauon jäljiltä, ja ensimmäisen esineen jälkeen tahkottiin jonkun aikaa, kunnes saatiin toinen nostettua. Toinen esineruutu sujui jo huomattavasti paremmin, ainoastaan kolmatta esinettä Siiri joutui hieman kauemmin etsimään.

Hakumetsässä oli kauden alkajaisiksi oikein kunnon rata, olikohan 200 metriä pituutta. Otin Siirille neljä ukkoa. Ensimmäinen suorapalkka kiven takaa motivoimaan ja muistuttamaan hommista, tämä sujui hyvin ja Siiri oli intoa täynnä. Toinen oli irtorullalla ilmaisu, piilo yhtäkkiä tippuvan rinteen alla, etenin keskilinjalla, ja Siiri teki aikasta täydellisen piston, olisin voinut edetä vieläkin reilummin keskilinjalla. Kolmas oli ylämäessä laatikkopiilo, irtorullalla ja tämä sujui hyvin. Tosin lähetyksiä tuli kaksi, kun ensimmäisellä ei noussut rinnettä tarpeeksi. Neljäs oli suora palkka taas tippuvan rinteen alla, joka meni hyvin ja Siiri sai leikkiä kunnolla hyvin tehdyn työn päätteeksi. Todella mukava aloitus hakukaudelle, jäätävästä sateesta huolimatta. Totesin kyllä, että jos taas sataa joka kerta, kun treenataan, niin lopetan kohta lajin :) pari viime kesää on nimittäin valehtelematta satanut melkein joka kerta, kun on maastoon menty (tai ainakin 70% kerroista).

Tottista olemme ottaneet muutaman kerran kentällä. Paikkamakuu on hieman rauhoittunut, mutta hiipimisyrityksiä on edelleen. Seuraaminen samalla tasolla, kuin syksylläkin. Nouto on parantunut, sitä peräti treenasimme talven pimeinä iltoina kotona. Harjoittelimme kapulan pitämistä minun lähellä, ja merkkasin hyviä, väliin aina pidempiä kapulan pitoaikoja naksulla, ja tästä on ollut selvästi hyötyä noutoon. Luovutus on selvästi rauhallisempi ja varmempi. Muistuttelimme myös esteitä tällä viikolla mieliin. Otimme pk-A:ta ensin edestakaisin juosten, ja sitten pallon kanssa noutaen, tämä sujui hyvin pienen muistuttelun jälkeen. Hyppyä otimme ensin niin, että Imppa oli toisella puolella palkkaamassa Siiriä ja minä toisella. Tämähän oli Siiristä superhauskaa, ja muutaman kerran jälkeen heitin pallon ja menin vastaanottamaan Siirin hypylle. Tämä sujui hyvin, ja siihen päätimme tuolla kertaa treenin.

Muskan kanssa on myös tottisteltu ja hakuakin otettu kevyesti. Ada on lähinnä kanniskellut kapuloita tai leluja lyhyeltä matkalta, ja nauttinut ulkoaterioinnista. Näin koko porukka on hommassa mukana, ja vanhempienkin koirien mieli pysyy virkeänä :)

Koirien kanssa touhuamisen vastapainoksi palasin vanhan rakkaan harrastukseni pariin, nimittäin ratsastamisen kiehtovaan maailmaan. Useamman vuoden on polte ollut sisällä lajin pariin, mutta nyt tuli aloitettua ihan tunneilla käyminen, ensin kävin muutaman kuukauden yksityistunneilla hakemassa kadonnutta tuntumaa, ja nykyään menen ryhmätunneilla. Ryhmät ovat onneksi pieniä, muutaman ratsukon kokoisia, ja oppia tulee koko ajan lisää. Hevosten kanssa touhuaminen on tuonut mukavaa lisää elämään, ja ihmettelen miten pystyin pysymään poissa näin kauan (15 vuotta, jos ei satunnaisia maastoilukertoja lasketa mukaan). Helppoa lajin aloitus uudelleen ei ole ollut, haasteita riittää, varsinkin kun tasapaino ja kehon hallinta ei ole samaa tasoa tällaisella tätiratsastajalla kuin teini-ikäisenä oli...Mutta yrittänyttä ei laiteta ja onpa tästä ollut hyötyä agilityynkin, selkä pysyy nyt suorempana juostessa, kun keskivartalon lihaksisto saa kyytiä :)