Täti-ilmiö

Minä, joka en koskaan olisi voinut kuvitella että on ihan ok tätitellä itseään ja naureskella sille, käytän tuota termiä tyytyväisenä pilke silmäkulmassa nykyään. Täti-ilmiö = sopivan iän saavuttaneet naishenkilöt, jotka työ- ja perhe-elämän myllerrysten keskellä löytävät tiensä takaisin nuoruuden harrastuksen, ratsastuksen pariin ja hurahtavat tähän elämäntapaan uudestaan niin vahvasti, että seurauksena on se ikioma, viiden tähden hotellipalveluita nauttivat kavioeläin, jonka jälkeen täti muistaa, miksi onkin niin kivaa käydä töissä. Halpaa? Ei. Kaiken sen arvoista? Kyllä!

Monta vuotta haikailin hevosharrastuksen perään, mutta en saanut sitä kuitenkaan syystä tai toisesta aloitettua uudelleen. Ehkä alitajuisesti tiesin, minne allikkoon sitä joutuu, kun antaa pikkusormen tälle harrastukselle uudestaan.  Tammikuun pakkasilla 2010 sitten kipusin 15v tauon jälkeen takaisin ratsaille (maastoilukeikkoja yms hevosen selässä pikaisesti käymisiä ei lasketa mukaan tuolta väliltä). Ja laji vei mennessään. Parin kuukauden päästä huomasin katsovani hevosten myynti-ilmoituksia ja huhtikuussa 2010 kiersin autolla täyttä häkää ympäri Suomea etsimässä sitä täti-polleksi sopivaa kaveria, jossa kuitenkin olisi riittävästi potkua sittenkin, kun täti oppii vähän enemmän. Ei mikään helppo tehtävä ja monenlaisia kokeiluja tuli kyllä vastaan. Herra numero 11 kokeilujärjestyksessä oli sitten hurmaava, kiiltävä, kaunis ruunapoika nimeltään Hektor, ja vei tädin sydämen samantien. Jos ei muuta, niin ainakin se olisi pirun kaunis katsella :)) Päätöksentekoa helpotti hyvän ystäväni Hannen mukanaolo, jonka kokemus ja viisaus hevosasioissa vakuutti minut siitä, että tämä kuparinhohtoinen poika olisi tähän astisista varmasti paras vaihtoehto. Niinpä illan pohdittuani ja kokeiltuani vielä numeroa 12, päädyin soittamaan Hektorin myyjälle ja kaupat oli ostotarkistusta vailla valmiit. Sen jälkeen taisin tarvita viinilasillisen, kun aloin miettimään, että mitä sitä tulikaan tehtyä ihan oikeasti!

Parin viikon odottelun jälkeen pääsimme vihdoin ostotarkastukseen, joka tehtiin Vermossa. Kaverini oli taas apuna ja henkisenä tukena, sekä autokuskina trailerinsa kera. Hektor taivutettiin (ei reagointia) ja kuvattiin vielä jalat sekä selkä, ja löydökset oli sen verran mitättömiä (olin jo oppinut, että kaikilla jotain kuitenkin on), että kauppoihin päästiin. Luonnettansa Hektor esitteli jo lastaustilanteissa, jolloin viimeistään tädin silmät levisi lautasen kokoisiksi; tuonko kiltin hevosen minä ostin. Sen verran kevyesti poika käväisi takajalkojensa varassa, kun ei koppiin houkuttanut mennä.

Nyt tuosta kesäkuun alun hetkestä on kulunut jo 1,5 vuotta, ja monta asiaa on matkan varrella tapahtunut ja opittu. Kivuttomasti ei hevosenomistajuus itselläni lähtenyt tosiaankaan käyntiin, vaan eläinlääkäri reissut tuli liiankin tutuksi jo ensimmäisenä kesänä mystisten iho-ongelmien kanssa painittaessa, joiden seurauksesta Hektor oli 1,5 kk pelkän juoksutuksen varassa, kun ei selkään pystynyt laittamaan satulaa. Myöhemmin talvella ajettiin sitten allergia-kokeet lopulta, kun hevonen yhdessä päivässä oli taas muuttunut kauniista pojasta Loch nessin hirviötä muistuttavaksi pattiotukseksi. Ja herkkähipiäinen Liettuan hurmurinihan oli sitten allerginen vaikka mille. Tämä kesä on onneksi selvitty allergialoimen kanssa, koska eri hyönteisten pistot aiheuttavat pahoja allergisia reaktioita.

Kuva Maria Alkila

No kun taas pattidraamasta oli talvella selvitty kortisoni-kuurilla, tuli seuraavaksi epäpuhtaus ja ajoittainen ontuminen vasemmalla takasella. Ja eikun klinikalle taas. Löydökset oli molemmissa kintereissä, mutta oikea oli jo luutunut ja vasen se, mikä oireili. Pistää miettimään ostotarkastuksen tarkkuutta, koska hevonen oli 10kk aikaisemmin kuvattu päästä varpaisiin, ja kommentti silloin oikean kintereen osalta oli: lievää kalvomuodostumaa, ei mitään vakavempaa. Ja nyt Laukaassa kommenttina oli, että ei ole nättiä katsottavaa sekään voinut olla. No taas parin viikon kävelylepo ja siitä pikku hiljaa kuntoa taas takaisin nostamaan.

Nyt on sitten useampi kuukausi saatu nauttia täydestä kunnosta ja töitä paiskittu olan takaa lajin parissa, ja nyt näyttäisi hyvältä sen suhteen, että kintereet alkaa toimia normaalisti. Kouluvalmennukset maailman parhaimman supervalmentaja Helkky Pakarisen silmien alla ovat joka viikon kohokohta, joista aina poistutaan uusien ahaa-elämysten kanssa. Ja niin hevonen kuin tätikin kehittyy joka kerta, täti ehkä hieman hitaammin, mutta varmasti :)) 

Kuva Maria Alkila

Moni varmasti miettii, miten kahden koiran omistaja, tällaisessa työssä, jossa on kaiken kiireen lisäksi matkustuspäiviä paljon, pystyy tällaista eläinlaumaa huoltamaan. Ilman loistavia taustajoukkoja tämä ei olisikaan mahdollista. Hektorin osalta taustalta löytyy loistava talli loistavine talliporukoineen, sekä erityisesti Henna, jonka kanssa Hektor pääsee toteuttamaan salaista unelmaansa estehevosen urasta, tädin vielä opetellessa ko lajin saloja maahan kaivettujen puomien kanssa. Mutta maasta ne täditkin ponnistaa ;)

http://www.sukuposti.net/hevoset/1119505

Hektor ja Henna pompputreeneissä, kuva Elina Laitinen